Tampere avaa tulevaisuuden datansa yritysten tarpeiden pohjalta
Tampereen kaupunki selvittää tänä syksynä millaista dataa seudun yritykset tarvitsevat liiketoimintansa ja tuotteidensa kehittämiseen. Tavoitteena on ohjata sekä Tampereen että muiden suurten suomalaisten kaupunkien datan avaamista ja tätä kautta tukea yritysten liiketoimintaa.
Tampereen kaupunki haluaa ymmärtää paremmin millaista dataa yritykset tarvitsevat oman liiketoimintansa ja palveluidensa kehittämiseen. Suomalaisten kaupunkien tähän mennessä avaama data ei ole vielä synnyttänyt toivottua määrää uusia palveluita ja ratkaisuja.
”Saatu tieto ohjaa tulevaisuuden datan avaamista. Haluamme palvella avattavalla datalla myös yritysten tarpeita ja parantaa avoimen datan liiketoimintaedellytyksiä kehittämällä datan laatua ja julkaisumuotoja”, kertoo 6Aika Avoin data -hankkeen projektipäällikkö Joonas Dukpa.
Selvitystä on tehty toistaiseksi haastattelemalla eri toimialojen yrityksiä rakentamisen, logistiikan, median, vähittäiskaupan ja palveluiden sekä teknologian aloilta. Kysymyksenasettelussa pyrittiin mahdollisimman konkreettisesti tuomaan esiin millaista esimerkiksi liikenteeseen, työmaihin, rakennuksiin, energiaan ja julkisiin palveluihin liittyvää dataa on mahdollista hyödyntää.
Selvityksellä halutaan tarkentaa datan sisällön lisäksi myös sen laatua ja muotoa eli sitä onko yritysten toivoma data jatkossa enemmän raakadataa vai valmiiksi analysoitua, riittääkö enää historia-data vai pitäisikö sen olla enemmän reaaliaikaista.
Tampereen kaupungille määritellään parhaillaan yhdessä yritysten kanssa IoT-alustaa, joka osaltaan edistää datan saatavuutta ja analytiikkaa, sekä mahdollistaa palveluiden paranemisen että yritysten liiketoiminnan kehityksen. Selvityksen perusteella alustan toteutuksessa voidaan priorisoida kokeiluja yrityslähtöisesti eikä pelkästään kaupunkilähtöisesti.
”Yhteiskehittäminen on äärimmäisen tärkeää kaupungin palveluiden kehittämisessä. Yhteistyössä yritysten kanssa saamme muodostettua tarkemmin kokonaisvaatimukset ja samalla pystymme vastaamaan yritysten tarpeisiin paremmin”, kertoo Tampereen kaupungin Smart Tampere -ohjelman projektipäällikkö Niina Siipola.
Avoimen datan tarpeiden selvittäminen jatkuu marraskuun loppuun asti ja toiveita on edelleen mahdollista välittää kaupungille.
Selvitystyötä tehdään osana Tampereen kaupungin Smart Tampere -ohjelmaa sekä 6Aika -strategian Avoimen datan ja Avoimen osallisuuden kärkihankkeita. Kärkihankkeet kuuluvat 6Aika-kaupunkistrategiaan, jossa Suomen suurimmat kaupungit (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu) pyrkivät yhteisvoimin kohti avoimia ja älykkäitä palveluja. 6Aika-strategian hankkeiden tuloksia on tarkoitus hyödyntää kaikissa strategiaan kuuluvissa kaupungeissa.
Lisätietoja
Joonas Dukpa
Projektipäällikkö, 6Aika – Avoin data ja rajapinnat
puhelin 040 806 3245
sähköposti Joonas.Dukpa@tampere.fi
Niina Siipola
Projektipäällikkö, Smart Tampere -ohjelma
puhelin 040 543 1987
sähköposti Niina.Siipola@tampere.fi